Lisääntyminen

Kasvinsyöjänisäkkäät lisääntyvät samalla tavalla kuin muutkin nisäkkäät, kuten ihminen.

Kaikilla eliölajeilla on oma, tyypillinen sukupuolisen kypsymisen aika, eli tutummin kiima-aika. Se tarkoittaa aikaa, jolloin eliö, eli elävä olento, pystyy lisääntymään, eli saamaan jälkeläisiä. Esimerkiksi hiiret, päästäiset ja myyrät ovat sukukypsiä jo ensimmäisenä kesänään, siis muutaman kuukauden ikäisinä. Ihmisillä sukukypsyminen tapahtuu murrosiässä, eli paljon myöhemmin kuin näillä edellämainituilla pikkunisäkkäillä. Naaraat ovat kuitenkin yleensä sukukypsiä ennen koiraita.

Oravilla kiima-aika on keväällä ja ensimmäinen poikue syntyy huhti- toukokuussa, eli naaraat kantavat poikasiaan melkein puolitoista kuukautta. Oravanaaraat tulevat sukukypsiksi noin kahden vuoden ikäisinä. 

Nisäkkäät lisääntyvät suvullisesti, eli sukusolujen avulla. Siinä sekä naaraan, eli emon, että koiraan, eli isän "ominaisuudet" vaikuttavat jälkikasvuun. Nisäkkäillä on sisäinen hedelmöitys, eli naaraan sukusolu, eli munasolu ja koiraan sukusolu, eli siittiö kohtaavat naaraan sisäpuolella. Koiras "ruiskauttaa" miljoonia siittiöitä suoraan naaraan sisään, jossa yksi onnekas siittiöi hedelmöittää naaraan munasolun.
Tässä on lyhyt video hedelmöittymisestä. Siitä huomaa, kun moni siittiö yrittää ehtiä hedelmöittämään munasolua ja vain yksi monista onnistuu siinä.

Hedelmöityksen jälkeen munasolu alkaa kehittyä emon kohdussa, sen vatsan sisällä, alkiosta sikiöksi. Kohtu on naaraiden lantio- ontelossa, eli se on vähän kuin "pussi", jossa vauva saa kehittyä ja kasvaa. Sikiö saa ravintoa ja happea emoltaan istukan avulla. Istukka on elin, johon raskauden aikana kiinnittyy napanuora. Sillä on kaksi osaa, lapsenpuoleinen osa ja äidinpuoleinen osa, joka on kiinnikohdun seinämässä. Istukka kuljettaa siis happea ja ravintoaineita kohdussa kehittyvälle vauvalla, eli poikaselle, sekä poistaa turhia kuona-aineita.
Kun poikanen on syntynyt, emo alkaa huolehtia siitä. Usein tässä vaiheessa, pariutumisen jälkeen poikasen emo ja isä "eroavat", eli vain emo alkaa huolehtia jälkikasvusta ja pesästä, ja uros kiertelee ympäriinsä, eikä niinkään huolehdi poikasesta. Ne viettävät kuitenkin kiima-ajan yhdessä. Koska naaraan ja uroksen "tiet erkanevat", uroksilla on usein monia parittelukumppaneita. Kaikille uroksille ei kuitenkaan aina riitä edes yhtä naarasta.


TÄSTÄ linkistä löytyy video, jossa rusakko imettää poikasiaan. 
Itseasiassa, rusakot imettävät poikasiaan ainoastaan yhden kerran vuorokaudessa. Ja sekin tapahtuu aika nopeasti ja pimeän aikaan. Se saattaa kestää vain minuutin, mutta rusakkoemon maito on hyvin ravitsevaa, joten lyhyt kesto ei ole huono juttu. Rusakot haluavat suojautua pimeällä ja varmaan siksi niiden ruoka-aika on myöhään. Koko poikueen oleskelu samalla alueella on myös melko vaarallista, sillä kun lihaa syövä peto löytää yhtäkkiä yhdessä olevan rusakkoperheen, se saattaa syödä suihinsa kaikki yksilöt. (lähde)


Tässä on Hilma- naarashirven kertomus :D 

Nyt on syyskuun loppu ja pian alkaa lokakuu. Asustelemme täällä Perniön metsissä yhdessä Heikki- uroshirveni kanssa. Olen huomannut, että parisuhteemme on muuttunut hieman. Heikki on tällä hetkellä niin outo ja hänen käytöksensä on tavallisesta poikkeavaa. Heikillä on erikoisia tapoja. Hän esimerkiksi hankaa pitkiä, paksuja ja komeita sarviaan puihin, joskus ne jopa kaatuvat kokonaan. Heikillä on myös tapana virtsailla ympäriinsä ja minä naarashirvenä haistan monista puista juuri Heikin hajun. Se on ihanaa. Olen myös huomannut, että hän tekee suurilla kavioillaan maahan, ihan kotimetsämme alueelle, kuoppia, joita ne ihmiset kutsuvat kiimakuopiksi. Kuopan tehtyään Heikki virtsaa siihen, pyörii kuopassa ja hänen pehmeään turkkiinsa tarttuu sitä ihanaa hajua, jolla hän aina houkuttelee minut luokseen. Hän saattaa kuitenkin paritella muidenkin naarashirvien kanssa, minä en ole ainoa.
Mutta kaikista pahin juttu tapahtui eilen. Heikki tappeli rajusti ja verisesti naapurimme uroshirven, Harrin, kanssa. Illalla tappelun jälkeen hän kertoi minulle, että he olivat tapelleet minusta. Molemmat näet haluavat paritella kanssani, mutta minä taas olen halukas paritteluun vain yhden vuorokauden verran. Heikki oli kuitenkin voittanut tappelun, minun oma, komeasarvinen hirveni.
Paritteluumme on vielä vähän aikaa. Olen huomannut, että Heikki on nyt muutaman päivän ajan vahtinut minua tarkasti, eikä hän ole melkein ehtinyt syödäkään. Hän haluaa pitää minusta huolta, suloista!
Kahdeksan kuukauden päästä synnytän touko- kesäkuussa yhden tai parhaassa tapauksessa kaksi pientä, vain noin kymmenkiloista vasaa, eli hirvivauvaa. Heillä on punaruskeat turkit, kuten meilläkin. Seuraavat neljä kuukautta vasat imevät minun maitoani ja myöhemmin he osaavat jo melko hyvin hankkia itse ruokansa. Ja sitä he totisesti tarvitsevatkin, koska vuoden ikäisenä vasat ovat yleensä jo yli 200 kg. En halua, että oma vasani olisi pienempi. Hänen pitää menestyä tappeluissa, jotta hän saisi jälkikasvua, kuten komea isänsäkin.

Tässä kuvassa on naarashirvi ja sen kaksi hirvivauvaa eli vasaa. Yleensä hirvet saavat 1-2 vasaa, jotka imevät emoansa noin neljän kuukauden ajan. 

... Ja tässä on Lilli- liito-oravan kertomus lisääntymisestä. 

Olen Lilli- niminen liito-oravanaaras ja asun Etelä-Suomessa. Nyt on maaliskuu ja minulla, kuten muillakin tuntemillani liito- oravanaarailla on kiima-aika, eli olemme valmiita lisääntymään. Asun vielä toistaiseksi yksin omassa pesässäni. Pesä sijaitsee vanhan haapapuun rungossa, ja olen pesän toinen asukas. Ennen tässä samassa kolossa asusteli eräs ystäväni, Katri- käpytikka. Olen siis kolopesijä, koska perustan pesäni koloon. Olen sisustanut ihanan pesäni naavalla, ja se on mukavan pehmeä.  Minulla on vain tämä yksi pesä, mutta eräällä liito- oravaserkullani on useita pesiä. Minä sentään tyydyn yhteen. Jokin aika sitten asuin ihmisen pystyttämässä linnunpötössä. Se sijaitsi onnekseni vanhojen kuusien suojissa, jossa oli paljon ravintoa.
Palataan taas nykyhetkeen. Nykyään pesäni ympärillä parveilee monia toinen toistaan komeampia uroksia. He kaikki taistelevat saadakseen huomioni, sekä tekevät upeita liitoja kotipesäni ympärillä puusta toiseen. Ihastelen usein heidän liito- esityksiään, jotka voivat tehdä vaikutuksen minuun.
Eräänä päivänä annoin mahdollisuuden eräälle hyvin komealle ja hyvin liitävälle urokselle. Parittelumme jälkeen minun pitää kantaa poikasiamme vatsassani noin viisi kuukautta. Aika kuluu hitaasta, mutta vihdoin sain ensimmäiset poikaseni. Heitä syntyy yleensä 2-3, tällä kertaa sain kaksi jälkeläistä. He painavat vain noin  viisi grammaa.
Asumme poikaseni kanssa edelleen tässä samassa kolossa, mutta joskus vaara on niin suuri, että joudun melkein vaihtamaan pesää.
Kun suurin piirtein kuukausi on kulunut, rakkaat poikaseni ovat hieman jo tutustuneet ulkomaailmaan. Eräänä päivänä harjoittelimme yhdessä liitoja- ensin varovasti ja hiljaa, myöhemmin entistä upeampia liitoja. Se oli todella hauskaa, mutta kaikki hauska loppuu aikanaan. Tirautin kyyneleet, kun olimme liitelemässä poikueeni kanssa, ja ilkeä naapurimme, Kata- kanahaukka, söi suihinsa yhden pienistä poikasistani. Onneksi edes toinen poikanen säästyi. Ja hän saa toivottavasti elää rauhassa elämänsä loppuun asti. Yleensä me liito-oravat elämme noin 3-5 vuotta.


Koska liito-orava on hieman tuntemattomampi, laitoin tähän pienen videon hyvin suloisesta liito-orava- yksilöstä- jonka voi kuvitella vaikka Lilliksi :D.

Sivun tekijä:  Mari