Ravinto ja ravinnonhankinta

Mikään eliölaji ei pysty elämään ilman ravintoa, eli ruokaa. Kaikki elintoiminnot ovat riippuvaisia ravinnosta saadusta energiasta. Ravinto on niiden polttoainetta, mitä ilman ne eivät voi toimia, aivan niinkuin autotkin. Ravinnosta saa energiaa, jota eläimet käyttävät esimerkiksi liikkumiseen, kasvamiseen ja elintoimintoihin. Suurimman osan ajastaan eläimet käyttävät syömiseen ja ravinnon etsimiseen. Jotta eläimet saisivat ravintoa ja tätä kautta energiaa, on niille kehittynyt erilaisia sopeutumia hankkia ravintoa. Esimerkiksi hirvellä on pitkät jalat, jotta se ylettää syömään lehtiä korkealta puiden oksista, oravalla on terävät kynnet jotta se pystyy kiipeilemään puissa, ja jyrsijöillä on kuonon ympärillä tuntokarvoja, jotka auttavat niitä tunnistamaan eri kappaleita hämärässä.

Talvi on ravinnonhankinnan puolesta hyvin raskasta aikaa nisäkkäille. Lumi peittää suurimman osan niiden ravinnosta, joten niiden on pitänyt kehittää erilaisia sopeutumia sen varalle. Ihmiset myös voivat ruokkia niitä talvella eri tavoin. Lisää voit lukea eläinten talvesta ja senaikaisesta ravinnonhankinnasta tästä!

Eläimet ovat levittäytyneet eripuolille Suomea sen mukaan, mitä ne syövät. Eteläisemmässä Suomessa kasvinsyöjänisäkkäitä houkuttelee monipuolisempi ravinto. Pohjoisempaan Suomeen ovat levittäytyneet ne lajit, jotka käyttävät ravinnokseen kylmyyttä mukailevaa ravintoa.

Kasvinsyöjänisäkkäät käyttävät ravinnokseen pääasiassa siemeniä, marjoja, sieniä, lehtiä, ruohoa, viljaa, silmuja, versoja, sekä muita kasvinosia. Lapissa elävät porot käyttävät ravinnokseen myös jäkälää ja suokasveja. Esimerkiksi orava on kuitenkin kaikkiruokainen, eli sille kelpaa lähes kaikki syötävä.

Kaikkiruokainen orava on tuttu näky lintulaudoilla. Tässäkin kuvassa se kiipeilee ravinnon perässä akrobaattisessa asennossa :D.

Kasvinsyöjien ruumiinrakenteet ovat kehittyneet sen mukaan, mitä ne syövät. Toisilla on esimerkiksi pitkät jalat ja toisilla taas terävät kynnet. Hampaat ovat tärkeä ominaisuus kaikilla eliöryhmillä. Ne määräävät hyvinkin pitkälle sen, mitä eläimet pystyvät syömään. Esimerkiksi jyrsijöillä on terävät, nakertamiseen erikoistuneet etuhampaat.

Joskus voi kuitenkin käydä niin, että ravinto loppuu kesken. Tämä voi johtua esimerkiksi jonkun eliölajin, vaikkapa metsämyyrien, räjähdysmäisestä lisääntymisestä, tai varhaan syksyllä tulleista yöpakkasista. Tällöin käy usein niin, että myyriä kuolee joukoittain nälkään. Tämä siis havainnollistaa, kuinka eläinten lukumäärä on hyvinkin paljon sidoksissa saatavilla olevan ravinnon määrään. Myös erilaiset taudit ja petoeläimet säätelevät niiden lukumäärää.

Nyt kerron tarinan Pekka-poron ravinnontäyteisestä elämästä!

Olen hyvin tavallinen näky Lapissa. Minut voi nähdä liikkeellä oikeastaan mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Minut voi nähdä vaikkapa aitauksessa tai vapaana juoksentelemassa laumani kanssa keskellä tietä. Oikein arvattu, olen siis poro, Pekka-poro.
Asustelen Lapissa, sillä täällä on minulle kaikkein idyllisimmät olosuhteet elää. Siedän plus kolmenkymmenen, sekä miinus neljänkymmenen asteen lämpötiloja. Pidän kuitenkin enemmän tuosta jälkimmäisenä mainitusta lämpötilasta, sillä kesäisin minua kiusaavat kuumuus, sekä ainakin pienille jälkeläisilleni kohtalokkaat verta imevät hyönteiset. Talvisin kohtaloksi ei ainakaan koidu kylmyys, sillä minulla on hyvin paksu lämmöneristävä turkki. Minulla on myös pitkät jalat, joiden avulla pysyn lumen pinnalla ja pääsen nopeasti pakoon esimerkiksi minua saalistavia petoeläimiä.

Minä ravinnonhakuretkellä. Syksyisin kiima-aikana taistelen naarasporoista eli vaatimista muiden kollegoideni kanssa suurilla sarvillani. Pudotan ne parittelun jälkeen ja kasvatan jälleen uudet seuraavana keväänä.

Herkkuruokaani ovat puiden, erityisesti koivun, lehdet, sekä heinät ja jäkälät. Olen kuitenkin oikeastaan vähän kaikkiruokainen, sillä syön niiden lisäksi myös sieniä, varpuja, ja soiden kasveja, esimerkiksi raatetta. Kesällä ravintoa on helppo saada, sillä sitä kasvaa lähestulkoon kaikkialla. Kaikki kesällä suuhuni pistämät kasvit ovat myös huipputerveellisiä, sillä niistä saa paljon vitamiineja ja kivennäisaineita. Syksyn tullen himoitsen tatteja, sillä niiden avulla pystyn lihomaan nopeasti talvea varten. Tämä on tärkeää siksi, että pystyn kasvattamaan paksumman rasvakerroksen, joka toimii sekä eristeenä, että vararavintona. Talven tullen lumi peittää ravintoni lähes kokonaan. Siksi minulla on on äärimmäisen tarkka hajuaisti - pystyn haistamaan jäkälää jopa metrin paksuisen lumikerroksen läpi! Pääravintoni talvisin on aika yksipuolista, lähestulkoon vain pelkkää jäkälää. Kaivelen sitä pitkillä jaloillani lumen alta, joskus huonolla menestyksellä. Onneksi luonnossa on saatavilla myös puissa kasvavaa luppoa, eli naavan tapaista kasvustoa. Talvet ovat meille poroille, kuten myös monille muille aktiivisille kasvinsyöjille haasteellista aikaa. Laihdun yleensä paljon. Onnekseni on todella mukava huomata, että on olemassa niinkin kilttejä ihmisiä, jotka ovat järjestäneet talviruokintaa minulle ja lajitovereilleni.

Poroista kertova video :-)


Tehnyt: Nea